maanantai 1. huhtikuuta 2013

Ruokatorstai ja MeNaiset reseptejä

Helsingin Sanomien Ruokatorstai-sivuilta on nyt testattu piparjuurilohi ja MeNaisista pitkäpertjantain kunniaksi keltainen sahramirisotto. Sahramirisotto vei kyllä voiton, koska kala ei vaan meinaa edelleenkän pudota, vaikka kuinka tiedän, että olisi terveellistä jne... Omega3 maistuu kyllä :D

Useasti Ruokatorstain reseptit ovat tuntuneet liian hankalilta alkaa toteuttaa, mutta tämä jotenkin houkutteli kokeilemaan.


Resepti oli todella helppo valmistaa mutta meidän kahden hengen taloudelle olisi taas pienempikin määrä riittänyt.

Linkki reseptiin: piparjuuri+lohi



Muistutus itselleni: Kun teet seuraavan kerran risottoa, hanki myös baarijakkara! Ristoton tekeminen kun vaatii jatkuvaa hämmennystä niin ehkä se sujuisi mukavammin, jos saisi istua penkillä?



Kokeilemani resepti on näyttelijä Heli Sutelan ja hän kertoo kuulleensa, että sen lisäksi että sahrami on kallis mauste se lisäisi myös onnellisuutta! No - me ainakin olimme ihan onnelisia syötyämme kyseistä risottoa :)

Keltainen risotto

1 sipuli
2 rkl öljyä
2 dl risottoriisiä
1 dl kuivaa valkoviiniä 
1 pussi (0,5 g) sahramia
8 dl kanalientä (fondista tai luomukuutiosta)
1 rkl voita
50 g parmesaania raastettuna
1 rkl sitruunasta puristettua mehua
mustapippuria ja suolaa

Kuori ja hienonna sipuli. Kuumenna öljy pannulla tai laakeassa kattilassa. Kuullota sipulia 5 min, älä anna sen ruskistua. Lisää riisi ja paahda sitä muutama minuutti, kunnes jyvät muuttuvat reunoiltaan kuultaviksi. Ripottele sahrami riisin joukkoon. Lisää viini ja anna kiehua niin, että viini haihtuu. Lisää sen jälkeen kauhallinen kuumaa lientä ja sekoita tasaiseksi. Kun liemi on lähes imeytynyt, lisää taas kauhallinen lientä ja jatka näin, kunnes kaikki liemi on käytetty. Risotto valmistuu 15-20 minuutissa riippuen riisilajikkeesta, kattilasta ja lieden lämmöstä. Valmiin risoton riisi on pehmeää mutta hampaissa tuntuvaa. Ota risotto liedeltä ja sekoita siihen voi, parmessaaniraaste, sitruunanmehu ja pippuri. Tarkista maku ja lisää tarvittaessa suolaa. Tarjoa heti. 

Resepti: MeNaiset 12/2013, s. 65 



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti