A niin kuin Appelsiini

Blogger ei tunnu olevan kovin käyttäjäystävällinen blogi, joten pahoittelen herkkähipiäisiä lukijoita tekstin koon vaihteluista. En nyt kekkaa, miten saisin ne edes muokattua kuntoon, kun korjailuyritykset vain sekoittavat tekstiä entisestään. Kirjoitin poikkeuksellisesti tekstin open officessa ja siirsin tänne ja tiedänpähän nyt, että en tee sitä toisten. Mutta nyt tulee siis tällainen sekoboltsi lukukokemus! 

Tiesin jo ennakkoon, että viikonloppu on kiireinen, koska olin ilmoittautunut valokuvakurssille ja lisäksi meillä oli tapaaminen Kulturklubbenin kanssa (kerron lisää myöhemmin). Niinpä viikon 4 reseptin piti olla yksinkertainen, jottei sen toteutukseen menisi liikaa aikaa, koska sunnuntai-illan ohjelmaan kuuluu Method Putkiston Huippuliikkuja-tunti. Näin ollen valinta oli helppo – pastaa!
Joulunjälkeisistä alennusmyynneistä tarttui käteen kirja nimeltää Pastat – ei maksanut kun 3,70 e ja sen kyllä huomaa... Se on käännös saksankielisestä alkuperäiskirjasta, jonka kirjoittajaa tai toimittajaa ei mainita. Kustantaja on Otava.

Ajattelin, että kyseisestä keittokirjasta voisi tarttua vähän vaihtelevampia reseptejä perinteisten pasta carbonaran ja bolognesen lisäksi. Itse en ole kovin innostunut kalasta, joten päädyin valitsemaan reseptin, jossa olisi lihaa jossakin muodossa. 

Resepti on Tagliatellea jauhelihakastikkeessa (s.96).Valitun reseptin johdanto houkutteli kokeilemaan, koska se lupasi, että epätavalliset lisukkeet hämmästyttää lukijat. Ja olihan se mielenkiintoinen. Janne ei ihan hyppinyt riemusta, mutta näin käy monesti, kun esittelen jonkin uuden ruoka-annoksen. Mutta täytyy sanoa, että vaikka mielelläni laajennankin horisontteja, niin tämä intialaistyylinen pasta ei ehkä ollut minullekaan ihan huippukokemus, mutta ei nyt ihan huonokaan. Appelsiini toi oman
jännän twistinsä tähän ruokaan, mutta koska niitä ei tarvinnut sekoittaa itse pastaan, jätin ne sitten pois siitä annoksesta, jonka säästin seuraavalle päivälle. Kaikenkaikkiaan siis ihan
kiva ja yllättävä makuelämys cayennepippurin ja kuminan ansiosta. Mausteet ja appelsiini loi kivan intialaisen fiiliksen ja ruoan tuoksu oli jälleen huumaava. Lisäksi 4 sipulia teki sen, että
ehkäisee varmasti flunssaa tehokkaasti, jos urbaaniin legendaan
sipulin parantavasta voimasta haluaa uskoa. 

Jos päätät kokeilla tätä reseptiä, niin suosittelen lämpimästi, että kurkkaat ENSIN läpi opasvideon jos appelsiinin
fileoiminen ei ole tuttu juttu. Itse tein nimittäin päinvastoin – tunnustan tyhmyyteeni – kuorin nimittäin appelsiinin ennen kuin katsoin videon! 

Tässä tuli taas ilmi se, että on käynyt yläkoulun vuonna 1983-1986, jolloin ei tällaisia reseptejä köksän tunneilla tehty – ainakaan Ivalossa. Olen omassa koulussani seurannut meidän köksän maikkojen upeita tehtäviä oppilaille ja toivoisin, että voisin itsekin osallistua kyseisille tunneille, niin ei tarvisi kaikkea aina kantapään kautta opetella!  

Yhden kritiikin haluan vielä kyseisestä reseptistä sanoa. Aineksiin kuuluu 1 sitruuna, mutta siitä ei käytetä kuin osa kuorista
raasteena. Jotenkin aina harmittaa moinen tuhlailevuus. No – tein
kuitenkin sitruunasta mehua, joten sikäli ei mene hukkaan senkään
sitruunan pitkä matka tänne pohjolan perukoille.

Lupasin kertoa, mikä Kulturklubben on. Se on vuonna -89 Tampereen Yliopistossa Pohjoismaisen filologian opinnot aloittaneen vuosikurssin opiskelijoista koostuva naisporukka, joka tapaa n. 2-3 kertaa vuodessa erinäisten teemojen tai teemattomuuksien merkeissä. Tällä kertaa tapasimme Kalliossa, ja täältä pääkaupunkiseudun perspektiivistä jäsenistä kaukaisin tulee aina Harjavallasta asti. Tällä kertaa teemana oli juustofondue, joka on niin taivaallisen hyvää! Illan emäntä on onnistunut löytämään erittäin hyvän reseptin mutta en ole koskaan tullut pyytäneeksi sitä itselleni, koska emme omista fonduepataa. Ja ehkä hyvä näin :D eiköhän tämä kerran vuodessa tahti ole ihan riittävä...

Kiitos vielä illan emännälle!

Valokuvakurssi, päivä 2

Päivä kaksi Nurmijärven opiston dikikameran käyttötaito-kurssilla alkoi spontaanilla pohdinnalla, mistä tunnistaa hyvän kuvan. Vertasimme uutiskuvia taidekuviin ja niiden herättämiin tunteisiin. Joskus epäonnistunutkin kuva voi olla hyvä kuva, koska tärkeintä on kuvan välittämä tunne. Tutkimme myös aamun Hesarin erästä uutiskuvaa ja sen kuvaajan käyttämiä asteuksia kamerassa.

Lauantai-iltana oli tarkoitus ottaa kotitehtävä-kuvia eri tarkennuksilla. Koska lähdin lähes suoraan kurssilta Helsinkiin viettämään fondueiltaa ystävien kesken otin kameran reissuun mukaan. Jälleen kerran olin iloinen, että minulla on minijärkkäri, koska se mahtuu käsveskaan eikä paina pajoa.

Koitin tarkennustehtävää illan herkkuumme, mutta kuvat eivät oikein tehneet oikeutta fonduelle, eikä tarkkusserot kuvissa tulleet esille. Niinpä päätin kuvata jotain muuta ja koska Unioninkatua leikkaava sininen "sähklinja" oli sen verran erikoinen, siirryin parvekkeelle kokeilemaan sen tallentamista. Yritin ottaa kuvan automaatilla, mutta silloin kuva meni ihan tummaksi ja suttuiseksi. Vaihdoin valoitustilan asetuksen P:hen, eli osittain automaattiseen ja silloin sininen linja tuli myös kuvassa näkyviin. Alemassa kuvassa Kallion kirkkoa ympyröi erikoisen värinen taivas - myös se on otettu P-asetuksella.

Sähkölinja Unioninkadulta Kallion kirkkoon

Kallion kirkko

Jos yö ei olisi ollut niin julmetun kylmä ja myrskyinen olisin mennyt lähemmäksi kirkkoa ja ottanut kuvan enemmän alaviistosta, jolloin tornin suuruus olisi korostunut. Mutta nyt olosuhteet ja aamulla odottava aikainen herätys veivät voiton.

Kuten yllä olevasta kuvasta huomaa, sommittelu ei ole minun vahvimpia puoliani. Tästäkin kuvasta olisi saanut paremmalla sommittelulla mielenkiintoisemman, eli sitruunan olisi pitänyt olla jommassa kummassa reunassa tai jotain...Koitin sitä, kun pääsin kotiin kurssin jälkeen ja lopputulos oli tämä:

Päivän ensimmäinen tehtävä liittyi liikkeen kuvaamiseen. Tarkoituksena oli testata eri nopeuksia ja kuvaaminen taahtui ensin kamera paikallaa ja tämän jälkeen panoroiden, jolloin kamera seuraa kohdetta. Kuvat julkaistu mallien luvalla.

Valoitusajan valinta: 1/8, 1/25, 1/60, 1/125 ja 1/250

Näissä kuvissa kamera pysyi paikallaan

Näissä kuvissa kamera seurasi kohdetta

Tämä harjoitus oli todella hyödyllinen, koska tämänkin ongelman kanssa olen paininut monta kertaa. Juuri tuo alimman sarjan oikean alakulman kuva on sellainen, mihin pitäisi pyrkiä. Tässä sarjassahan mallit kävelivät, mutta taustan vauhtiraidoitusta on mahdollista saada enemmän, kun kohdekin liikkuu vauhdikkaammin. 

Oheisen linkin kautta löytyy juuri tähän tehtävään liittyvää, tosin ei päivitettyä, mutta silti hyvää infoa: http://yle.fi/vintti/yle.fi/digikuva/index.html

Täällä pääsee simuloimaan eri aukkoja, aikoja, herkkyyksiä sekä polttovälejä ja niiden vaikutuksia kuviin: liikkeen kuvaaminen

Esim nuotion kuvaaminen, jos haluaa liekkien liikettä, kannattaa valita pieni aukko. Testaa lisäksi valoitusajalla.

Sitten laajensimme osaamistamme aiheeseen nimeltään herkkyys (ISO).

- herkkyyttä nostamalla valoitusajat lyhenevät
- herkkyyden nostaminen tuottaa valoisan kuvan, mutta kuvaan tulee lisää kohinaa.
- Kamera pitää olla P-asennossa, jotta pääsee muokkaamaan ISOa.

Tässä kohdassa kurssia tuli huikea elämäs, kun pääsi testaamaan kameran ISO toimintoa.
Jos on liikkumaton kohde, valitse A ja sitten säädä ISO-lukua pimeyden mukaan. Jos taas kuvaat hämärässä liikettä, valitse S ja sitten taas säätelet ISOa. Alla olevasta kuvasta näkyy käytävän hämäryys ja Nikonin suurimman, eli Hi 1 ISOlla kuvatut oppilastyöt. Kun katsoin kameraan, oli näkymä ihan pimeä, joten yllätys oli suuri, kun kohteet erottuivatkin näinkin hyvin. Kun kuvaa tarkentaa on se kovinkin rakeinen (kohinaa), mutta kuitenkin kuva!

Oletteko joskus miettineet, miksi jotkut kuvat ovat kellertäviä tai sinertäviä? No mullekin selvisi nyt, miten siihen pääse vaikuttamaan. Kyseessä on White Balance (WB) eli valkotasapaino.

Valikosta löytyy eri kuvausmoodeja, joita pääsee säätämään. Sieltä löytyy esim varjo, sähkölamppu, loisteputki jne. Sekavalotilanne on sikäli kenkkunen automaatilla, koska samassa kuvassa kuvatut kuvat näyttävät eri värisiltä, koska kamera ei osaa päättää, lisääkö sinisyyttä vai keltaisuutta.

Tässä kuvaparissa on leikitelty White Balancella. Vasemmanpuoleinen on otettu niin, että WB-valintana oli auringonpaiste ja väriasetukset ovat ihan nollassa. Oikeanpuoleinen on otettu loisteputki-asetuksella ja sama nolla, eli ei mitään väriä lisätty.

Olen parina vuonna tuskaillut, kun olen koulumme liikuntasalissa kuvannut Tansania-konsertin esityksiä ja ne ovat aina todella keltaisia. Nyt osaan vihdoinkin korjata tilanteen ja saada toivonmukaan luonnollisempia kuvia.

Lopuksi vielä ihan yksittäisiä muistiinpajoja sekalaisista aiheista.

Makrokuvaus:
Valitse polttoväli 24 ja anna sitten kameran oman makrotoiminnon hoitaa homman :) Jos haluaa vielä tarkempia kuvia (esim. kukista tai muista luontokuvista) niin sitten pitää hankkia erillinen makrolinssi.

Muistikortti:
Uusi muistikortti kannattaa aina alustaa, jotta se mukautuu juuri oman kameran mukaiseksi. Ei myöskään haittaa, vaikka aina silloin tällöin alustaisi oman korttinsa. Jopa ihan pakasta vedetty muistikortti on hyvä alustaa, mutta varsinkin silloin jos ostat käytetyn kortin tai saat kortin joltakulta muulta.

Kurssin anti:
Täytyy sanoa, että oli on ollut ihan huippuhyödyllinen kurssi! Olen oppinut niin paljon ja oivalluksia on tullut niin paljon, että toivon mukaan muistan kaikki. Kaikesta huolimatta joudun kuitenkin vielä harjoittelemaan sommittelua ja keskittyä siihen, että saisin entistä parempia kuvia. Tämän vuoksi päätin jälleen helmikuussa osallistua Photo-a-day-haasteeseen, jolloin tulee harjoiteltua kuvaamista joka päivä. Lisätietoa haasteesta täältä: http://fatmumslim.com.au/category/photo-a-day-2/

Kurssin vetäjän suosittelema kirja: Pekka Punkari, Digijärkkärikoulu - onnistu uudella kameralla

Valokuvauskurssi, päivä 1

Takana on varsin hektinen viikko ja kuinka ollakaan juuri sen viikon viikonloppu on myös ohjelmoitu lähes minuuttiaikataululla. Oli miten oli, olen nyt parhaillaan Isoniitun koululla Klaukkalassa Jari Kosken opissa perehtymässä digikameran käyttöön ja kuvaukseen. Kirjoitan nyt tämän blogin vähän niinkuin henkilökohtaisena muistikirjana itselleni, mutta jos joku muukin saa muistiinpanoistani iloa irti, niin jälleen kerran, jaettu ilo on kaksinkertainen ilo :D

Silloin joskus, kun kouluja kävin, ei ollut tarjolla digikameroita eikä liioin valokuvausta valinnaisaineena. Joten nykynuorille nämä asiat saattavat olla ihan itsestäänselviä, mutta itse olen tänä aamuna oppinut jo pajon uutta.

Lähdimme liikkeelle ihan perusteista, eli kuvaus-perspektiiveistä ja kuvakoosta. Pääsääntö on, että kuvista saa mielenkiintoisempia kun vaihtelee kuvakokoa.

Kuvakoot: 

Yleiskuva: kuvauksen kohteen ympärille muutakin näkyviin, kuin itse kuvauksen kohde.

Kokokuva: Ympäristö rajataan pois ja kuvassa näkyy pelkkä kuvauksen kohde

Puolikuva: Henkilöstä rajataan näkyviin vain yläosa

Lähikuva: esim kasvot

Erikoislähikuva: vain osa kasvoista tai jostakin yksityiskohdasta kokonaisuudessa

Yleiskuva

Puolikuva  (tangosta)

Erikoislähikuva

Tämän jälkeen opimme kuvakulmista. Se, miten kohde on suhteessa kuvaajaan on yllättävän merkityksellistä. Nyt ehkä tulee katsottua uutiskuviakin ihan uusin silmin.

Kuvaaja ja kohde samall tasolla – TASOKULMA

Kuvaajan ja kuvattavan tasavertainen suhde

Kuvaajan ja kuvattavan silmät ovat samalla tasolla

Alaviistosta – SAMMAKKOPERSPEKTIIVI. Kun halutaan kuvata kohteen suuruutta ja mahtavuutta. Mutta joskus joutuu ottamaan alaviistosta, kun ei ole muuta mahdollisuutta

Yläviistosta – LINTUPERSPEKTIIVI

Pienennetään kohteen arvoa? Vallankäyttöä.

Monesti lapsista tulee yläviistosta kuvat, kun kuvaaja on pidempi kuin lapsi.  

kaikki kolme perspektiivityyppiä

Sitten puhuimme polttoväleistä. 

polttoväli 18 = laajakulma

Laajakulmalla kuva alkaa vääristyä, jolloin lähellä olevat kohteet tuntuvat isoilta ja

kaukana olevat kohteet pienenvät

Mihin laajakulmaa tarvitaan? (yleiskuvauksessa)

• mennään tapahtumien keskelle. Esim. ihmisiä kuvatessa kuvaaja on tilanteessa mukana, osana tapahtumia. Ei siis ole ulkopuolinen tarkkailija. Kaukaisuudessa olevat asiat menevät suttusiksi, etualalla olevat ovat tarkkoja

Normaali polttoväli, esim meidän Nikonissa se on 24

• lähimpänä ihmisen näkötapaa
• tiukempi rajaus

Telelinssi

• Polttovälillä saadaan kohde lähemmäksi.
• 40 lyhyt polttoväli
• kuvataan etäältä
• pitkä polttoväli linssissä
• Nikonissa 40-45
• normaali polttovälillä adaan hyviä kuvia esim silloin, kun kuvataan koko ihmistä.
• Kaukana olevat kohteet tulevat lähemmäksi
• Ulkopuolinen tarkkailija
• terävyysalue suppea
• Mitä pidempi polttoväli, sitä enemmän litistää syvyyttä.  

Normaalilinssi, polttoväli 24

Laajakulma, polttoväli 18

Polttovälit 18, 24 ja 30. Näistä oikea yläkulma on se, joka on ns. normaali, eli polttoväli 24.  

18 polttoväli = kasvot pyöristyvät, nenä näyttää isommalta

24 polttoväli = normi

30 polttoväli = lähäri

Näissä kuvissa muutettiin polttoväliä ja kuvaaja pakitti taaksepäin, jotta rajaus pysyi samana.

Ruokatauon jälkeen pääsimme valotukseen. +2 manuaalisesti → kameraan menee tuplasti enemmän valoa. Kun kuvaat vastavaloon automaatti tekee kuvasta tumman. Jos kuvassa on paljon kirkasta (esim. esiintymislava tai aurinkoa vasten). Lisäämällä valotuksesta manuaalin päälle pääset lisäämään valoitusta. -2 manuaalisesti → tuplasti vähemmän valoa

Vastavalo automaatilla ja manuaalilla

Lähdimme kirpsakkaan talvipakkaseen testaamaan vastavaloon kuvaamista ja siirtymistä automaatista manuaalikuvaukseen. Oheisista kuvista toinen (tummempi) on otettu automaatilla ja oikean puoleisessa vaihdoin valoitustilasta manuaaliasetuksen, jolloin pääsin lisäämään valoitusaikaa +2, jolloin kuvasta tuli valoisampi.

Valo takaa automaatilla ja manuaalilla.


Loppu iltapäivä menikin aukon, ajan ja herkkyyden käsittelyyn, mutta onnekseni (???) mun kamerassa ei voinut näihin vaikuttaa manuaalisesti, joten en nyt kirjoita niistä tänne, vaikka onkin tärkeä osa kuvausta.

Viinietikkainen viettelys

Alotimme Jannen kanssa sunnuntai-aamupäivän lähtemällä Matkamessuille ihan vain haahuilemaan. Ajattelin, että voisi kenties saada inspiraatiota Budapestin matkalle, tai sitten Kroatian, mutta mitään sen konkreettisempaa kuin nippu esitteitä ei tarttunut mukaan. Unkarin osasto oli kyllä pohjanoteeraus ja osoitus siitä, miten iso joukko messuemäntiä ja -isäntiä voi jättää potentiaalisen asiakkaan huomioimatta.  Samaa ei onneksi tarvitse sanoa kotimaan kohteiden markkinoijista :D

Viikon kolme reseptikokeilu jatkoi aamupäivän ja edellisten viikkojen linjalla ja tällä viikolla kokeilussa oli ranskalaisen keittiön herkut. Päädyin nimittäin jälleen kahteen reseptiin, koska en voinut vastustaa lempijälkiruokaani paahtovanukasta, eli Crème Brûléetä. Minun kanssa reissanneet ja ravintoloissa käyneet tietävät, että jos ruokalistalta löytyy jälkiruokana Crème Brûlée niin valinta on sillä selvä, vaikka syöjä ei aina olisikaan.

Tällä viikolla valitsin reseptit aivan hurjan hienosti kuvitetusta Gummeruksen kustantamasta Ranskalainen keittiö kirjasta. Nolostuttaa omat ruokakuvat, kun en osaa ensinnäkään ottaa yhtä hienoja kuvia annoksista saatika sitten koota  visuaalisesti yhtä kaunista annosta lautaselle. Mutta nythän minulla on koko loppuvuosi aikaa harjoitella...

Kun kirjaa kaupassa selailin, kiinnitin ensimmäisenä huomiota (yllätys, yllätys) ihaniin leivonnaisiin ja jälkiruokiin. Sitten kun aloin kotona tutkia reseptejä tarkemmin huomasin, että esim. siipikarja ja riista osiosta löytyi todella monta toteuttamiskelpoista reseptiä. Niinpä ensimmäinen pääruoka valikoitui juuri siitä kappaleesta.

Koska jälkiruoka vaati sen verran monta vaihetta, aloitin sillä ja siirryin vasta sitten pääruokaan. Olin kerran aikaisemmin tehnyt paahtovanukasta itse, mutta silloin käytin kaupasta saatavaa valmisjauhepussia. Siitä on jo niin kauan, että en edes muista, että oliko se hyvää vai ei. Olisihan se nyt synti ja häpeä jos ei omaa lempijälkiruokaansa osaa itse tehdä ihan oikeista raaka-aineista, joten ei muutakuin tuumasta toimeen.

Onneksi Alkosta löytyi tarpeeksi pieni pullo appelsiinilikööriä, koska veikkaan, että jäisi muuten kyllä juomatta, mutta tähän jälkiruokatarkoitukseen tuo pikkupullo oli juuri sopiva. Siitä jäi sen verran yli, että voin ensi viikonloppuna tehdä liekitettyjä Crêpes Suzetteja! Mikä ihana tekosyy! 

Resepti on kuudelle, joten puolitin sen ja silti saimme neljä kupillista vanukasta. Noudatin reseptiä orjallisesti siihen asti, kunnes tuli uuniin laitoin vaihe. Ja ei siis siinäkään vielä mitään, olin laittanut reseptissä mainitun ajan ajastimeen ja ajattelin, että se on hyvä ja en sen kummemmin ajatellut, että vanukkaan olisi jo siinä vaiheessa pitänyt olla kiinteytynyt. Jotenkin vissiin ajattelin, että kiinteytyminen tapahtuu siinä vaiheessa, kun annokset laitetaan jäähtymään. Noh - näin ei kuitenkaan käynyt ja sen seurauksena meidän paahtovanukkaat menivät roskiin :( Pitää siis yrittää uudemman kerran ja toivoa, että vika oli paistoajassa.

Päivän pääruoka-annos on nimeltään Kananpoikaa viinietikkakastikkeessa (Poulet au Viniaigre). Resepti oli tasoltaan helppo ja se onnistui niin hyvin, että tule varmasti tekemään saman reseptin uudemman kerran myöhemmin. En tiedä mikä siinä on, mutta pidän kovasti ruuista, joissa on käytetty viinietikkaa. Minulla on Painonvartijoidenkin resepteissä yksi todella herkullinen viinietikkainen kalkkuna-resepti, jota tulee yllättävän harvoin tehtyä siihen nähden, että se on niin maukas. Mutta tämä oli kyllä vielä parempi! 

Poulet au Viniaigre (4 annosta): 

4 nahatonta broilerin rintafilettä (à 200 g)

4 rkl suolatonta voita

vastaujauhtettua mustapippuria

8-12 salottisipulia kuorittuina ja halkaistuina

4rkl punaviinietikkaa

2 valkosipulinkynttä hienona silppuna

4 rkl kuivaa valkoviiniä

1 1/4 dl kanalientä

1 rkl silputtua tuoretta persiljaa 

vihreitä salaatinlehtiä tarjoiluun

1. Leikkaa jokainen rintafilee poikittain kahtia, niin että tuloksena on kahdeksan palaa

2. Sulata puolet voista suuressa paksupohjaisessa paistinpannussa. Lisää broilerinpalat ja paista n. 3-5 minuuttia, kunnes ne ovat kullanruskeita; käännä kerran. Mausta pippurilla.

3. Lisää sipulinpuolikkaat pannuun, peitä kannella ja kypsennä miedolla lämmöllä 5-7 min ravistellen pannua ja sekoittaen paloja aina silloin tällöin. 

4. Siirrä broilerinpalat lautaselle. Lisää viinietikka ja kypsennä usein sekoittaen n. minutti, kunnes neste on melkein haihtunut. Lisää viini, valkosipuli ja liemi ja sekoita hyvin.

5. Siirrä broilerinpalat ja niistä valunut neste takaisin pannuun. Peitä kannella ja keitä hiljaa 2-3 minuuttia, kunnes broileri on kypsä. 

6. Siirrä broilerinpalat ja sipulit tarjoiluastiaan ja peitä, jotta ne pysyvät lämpiminä. Lisää lämpöä ja keitä keitinlientä kokoon noin puoleen alkuperäisestä.

7. Ota pannu liedeltä. Lisää vähitellen loput voista. Vatkaa, kunnes kastike on hieman saonnut ja kiiltävää. sekoita joukkoon persilja ja kaada kastike broileripalojen ja sipulien päälle. Tarjoa heti vihreiden salaatinlehtien kera. 

Koska Crème Brûléet eivät onnistuneet päätin kuitenkin hyödyntää yli jääneet munan valkuaiset ja tehdä marenkeja. Ne ovat vielä yön yli kuivumassa, joten maistiaisiin päästään aamupalalla. Lähteepähän viikko makeasti käyntiin!

Alan oikein toden teolla innostua tästä uudesta harrastuksesta! Vaikka tänään tulikin takapakkia jäkiruuan kanssa olen silti optimistinen, sillä kyllähän hyvä ruoka kohentaa kummasti mielialaa ja tänään tunsin ihan aitoa kokkauksen iloa. Ja torstaina alkavat uudet Master Chef jaksot! Tulen ehkä katsomaan jaksoja nyt aikaisempaa tarkemmin ja yritän imeä hieman osaamista itsellenikin.




Loppukaneetti ei liity tähän uuteen harrastukseen muuten kuin siten, että se koskee kirjaa. Kävimme perjantaina Jannen kanssa Paljain jaloin kirjan julkistamistilaisuudessa. Syy siihen, miksi olimme paikalla löytyy täältä: Lauralle.

Kyseinen tilaisuus oli oikein lämminhenkinen ja hauskakin, vaikka kirjailija itse kuoli 10 kk sitten. WSOY:n kaksi edustajaa kiittivät kirjaa erityisesti siitä, että sen kieli on rikasta, kaunista ja siinä on hyvä rytmi. Jo alun perusteella tämän voi allekirjoittaa. Lisäksi he kehuivat kirjan spontaaniutta ja totesivat, että jo useamman kirjan julkaisseen kirjailijankin pitäisi joskus uskaltaa heittäytyä Lauran tavoin ja antaa vain mennä.

Aloin tänään lukea kirjaa ja se tempaisi heti mukaansa - kauheudestaan huolimatta! Voitte kuvitella, kun tällainen polvivammainen alkaa lukea kirjaa polveen sijoittuvasta luusyövästä niin lukeminen alkoi ihan oikeasti pelottaa polvissa! Yritän kuitenkin sivuuttaa tuon häiritsevän sivuseikan ja keskittyä Lauran tarinaan, joka nyt sen muutamat päähenkilöt livenä tavanneena tuntuu kovin läheiseltä. Suosittelen siis tänään en vain yhtä, vaan kahta kirjaa erittäin lämpimästi!

Makumatka Marokkoon

Viime viikolla mentiin Italia-teemalla ja kansainvälisen keittiön antimista löytyi viikon 2 reseptikin. Vähän sitten intouduin ja tein sekä päivällisen että suklaakakun samasta kirjasta! Keittokirja, josta reseptin tällä kertaa valitsin on nimeltään Herkulista helposti ja sen kirjoittajat ovat maailmanmatkaaja Paul Löve ja eläkkeellä oleva kotitalousopettaja Ingrid Espelid Hovig. He ovat halunneet tuoda kirjaansa niin kokkauksen uusia tuulia kuin siihen tarvittavia perustaitojakin. Kirja on oikein hyvä perusopas kotikokille, joka haluaa tietää mittojen muuntamisesta, raaka-aineista ja välineistä, hauduttamisesta, lihan paistamisesta tms. Ja nimensä mukaisesti reseptit ovat helppoja - gourmet-reseptejä tästä kirjasta ei löydy.

Olen elämässäni päässyt pariin otteeseen syömään aivan taivaallisen ihanaa kuskusia, Metzissä Ranskassa. Kyseessä on Pohjois-Afrikkalainen ravintola, jonne meille oli jälkimmäiseellä kerralla ihanan ruuan lisäksi tilattu itämainen tanssijatar viihdyttämään meidän kansainvälistä seuruettamme illan aikana. Jälkimmäisellä setillä löysin itsenikin tanssilattialta sheikkaamasta tämän ammattilaisen pyynnöstä ja kollegoideni usuttamana, mutta se on toinen stoori se. Hauska ilta kyllä oli ja sen kruunasivat pienet makeat leivokset ja makroudit, sekä tottakai lähes yhtä makea minttutee.

Tämänpäiväinen omatekemä annokseni ei valitettavasti pärjännyt tuolle Metziläisravintolalle, vaikkei se ihan huonokaan ollut. Olen aikaisemminkin törmännyt siihen, että minun on vaikeaa saada kuskusistani yhtä kosteaa, kuin mitä esim. juuri kyseisessä ravintolassa oli. Oliskohan heillä jokin erilainen pata tms väline, josta vihannesliemi ei niin helposti haihdu? Tätä täytyy vielä tutkia. Nyt harmittaa, kun Nurmijärven opiston Pohjois-Afrikkalainen ruokailta osuu torstaille, jolloin en Zumba-tuntien vuoksi voi sille osallistua. Palatakseni itse reseptiin niin siihen suositeltiin lihaksi joko lammasta tai kanaa. Minä valitsin kanan, koska en ole erityisen suuri lampaanlihafani.

Siinä vaiheessa, kun kuullotin sipuleita ja lisäsin huhmarissa murskaamani siemenet oli tuoksu aisteja huumaava. Mausteiden maku tuli valmiissa annoksessa sopivasti esiin ja oli vaikea eritellä, mikä maku oli vallitsevin. Mukaan laitettiin korianterin, fenkolin ja juustokuminan siemeniä sekä kuivattua chiliä. Ja kokonaisena haudutuksen ajaksi yksi laakerinlehti.

Sipulista puheen ollen on pakko esitellä kaksi aivan huippuhyvää apuvälinettä keittiössä! Itse en enää suostuisi kokkaamaan ilman näitä ja kyseiset tarvekalut ovatkin ahkerassa käytössä. Ei enää tarvi itku silmässä leikata sipulia, kun käyttää sipulisilppuria, joka muutamalla ranteenväännöllä silppuaa sipulin pieneksi. Ja valkosipulin saa todella nopeasti murskattua valkosipulipuristimella. Kun en kerta ole ammattikokki, niin tällaiset apuvälineet suotakoon :D

Janne palasi Lapin-turneeltaan ja päästyään siellä poronkäristyksen makuun sai hän vähän toista ääripäätä syödäkseen. Janne kaipasi ruokaan kastiketta, eli selkeästi pitää kehittää kosteutta lisää. Jos jollakulla on heittää hyviä vinkkejä, niin kertokaa ihmeessä! Tällä viikolla sanoisin, että pääruoka oli arvosanana ehkä n. 7,5 mutta onneksi olin tehnyt aikaisemmin mainitsemani herkun ikäänkuin jälkkäriksi, koska se pelasti tilanteen.

Kyseessä on suklaakakku uunipannussa ja se  muistuttaa kovasti mokkapaloja, mutta pohja oli paksumpi ja koska kuorrutetta ei lämmitetty sain jopa minäkin sen onnistumaan. Minulla on siis kauheat traumat mokkapalojen tekemisestä, koska en saa kuorrutetta onnistumaan ja mokkikset sattuvat kaiken lisäksi olemaan Jannen lempileivoksia! Äidin mokkapalat olivat aivan superhyperhyviä, mutta jotenkin vaan ei siirtynyt tuo osaaminen minulle (niinkun ei korvapuustienkaan tekeminen), mikä minua suuresti harmittaa. Onneksi kuitenkin saan esimerkiksi koulun vanhempainilloista ostettua oppilaiden tekemiä mokkapaloja Jannelle kotiintuotavaksi.

Lopuksi ruokaa aika kaukaa liippaava loppukommentti. Olen tässä tämän viikon kärsinyt polvestani, joka on kerännyt kovasti nestettä ja on sen myötä paisunut melkoiseksi palloksi. Ystäväni Kati vinkkasi, että voisin kokeilla kääriä sen kaalinlehtiin ja koska aloin jo olla epätoivoinen päätin kokeilla kyseistä kikkaa. Huhmaroin kaalinlehtiä kulhossa niin, että niistä vapautui hieman nestettä, ladoin lehdet polvelleni ja käärin sen siteeseen. Sitten olin illan kaalikääre (heh) jalassa ja kuinka ollakaan, aamulla polvi oli pienentynyt puolella! Koska nestettä vielä oli jonkun verran havaittavissa laitoin vielä aamupäivästä uuden kääreen syystä että olin iltapäivällä menossa Joel Alalanteelan showtanssitunnille. Ajattelin, että ennakoin mahdollista uutta turpoamista. Tanssitunti meni oikein hyvin ilman polven reagointia ja nyt tunnin jälkeenkään ei ole kerännyt uutta nestettä. Voin siis suositella tätä metodia muillekin nivelrikkovaivaisille.

Uusi vuosi - uudet kujeet ;)

Näköjään on kiirettä pitänyt, kun ei ole ehtinyt blogiakaan päivittää, mutta näin uuden vuoden kunniaksi päätin jälleen yrittää vähän useammin, kuin kerran puolessa vuodessa. Koska kevättä, ja sen myötä kukkia, joudutaan odottamaan vielä hyvä tovi ajattelin aloittaa ihan uuden harrastuksen! Kuten hyvin tiedätte, olen helposti innostuvaa sorttia, ja uusien harrastuksien aloittaminen käy minulta, voisiko sanoa, luonnostaan. Olen aina rakastanut reseptiikkaa ja varsinkin ihanin kuvin varustettuja keittokirjoja ja tämä uusi harrastus liittyy niihin. Keittokirjoja on vuosien varrella kertynyt joko lahjoina tai itse ostettuina, mutta yllättävää kyllä, ainoat, joita oikeasti olen ahkerasti käyttänyt ovat Painonvartijoiden kolme kirjaa.  Niiden reseptit ovat selkeitä ja sellaisia, että niihin tarvittavat raaka-aineet löytyvät helposti paikallisesta Cittarista.

Joulun alla kuitenkin kävi niin, että eräänä aamuna postilaatikkoomme oli ilmestynyt Neljän tähden illallinen keittokirja. Kiitokset vain vielä naapurille ylläristä :) Piti heti plärätä se kannesta kanteen ja tuli bongattua monta herkulliselta vaikuttavaa annosta. Siitä se ajatus sitten lähti!

Tein siis jo ennen joulua uudenvuodenlupauksen, että teen jokaisesta omistamastani keittokirjasta vähintään yhden reseptin / viikko, jolloin saan kaikki kahlattua läpi vuoden aikana. Veikkaisin, että tämä on sellainen harrastus, jonka armas miehenikin hyväksyy. Viikon 1 reseptiksi valikoitui Sikke Sumarin Italialaiset lihapullat tomaattikastikkeessa ja voi pojat, että olivat hyviä! Taisimme kyllä tuoksahtaa reippaasti valkosipulille, mutta koska olimme molemmat valkosipulin vaikutuksen alaisina ei kummalakaan ollut valittamista - muista en tiedä :D

Kirjassa oleva resepti oli neljälle ja seuraavalla kerralla tiedän puolittaa annoksen kahden hengen talouteen sopivammaksi. Nyt söimme varmaan kolmena päivänä lihapullia ja ei siinä, hyviähän ne olivat, mutta vähempikin siis riittää. Näiden lihapullien juju on se, että niihin ei käytetä jauhelihajatketta eikä korppujauhoja, vaan taikinaan sekoitetaan 200 g vaaleaa leipää ja lisätään parmessaania. NAM! Voin lämpimästi suositella myös muille.

Tässä kokkaushuumassa ilmoittauduin myös Nurmijärven opiston järjestämälle Toscanalaisen illan ruokakurssille. Se on luvassa maaliskuun alussa, joten ehdin tässä tehdä monta respetiä ennen sitä. Innolla odotan myös Master Chefin alkua telkkarista. Aina sieltä jotain kikkoja jää itsellekin selkäydinjatkeeseen, vaikka kyllä minulla aina risoo, kun niin kauhealla kiireellä pitää sekunnilleen saada annokset valmiiksi. Itse olen enemmän sitä "punaviini kourassa"-koulukuntaa, jos ymmärrätte, mitä tarkoitan ;)

Näin kesää kohti mentäessä sitä on taas into piukeena tiputtamassa ylimääräisiä kiloja pois ja uskon, että tämä uusi harrastus tulee osaltaan helpottamaan sitäkin. Jos jotakin Painonvartijoissa opin (-18 kg) niin sen, että monipuolisesti pitää syödä. Ja kaikkihan me tiedetään, miten laihdutaan, eikös vaan? Pitää vain kuluttaa enemmän kuin syö :)  Ei siis tarvitse tinkiä herkuistakaan, kunhan syö vähemmän tai vastaavasti liikkuu enemmän. Tätä niin yksinkertaista sääntöä tuntuu vaan olevan niin vaikea noudattaa...

Tällä viikolla olen matkaleskenä, kun Janne on isoäitinsä hautajaisissa Lapissa. Ajattelin yllättää kotiinpalavan jollakin kivalla kokkauksella, joten ei muuta kuin keittokirjoja selailemaan ja reseptiä numero 2 metsästämään!

Olisin erittäin kiitollinen jos joku voisi vielä neuvoa, että onko tekijänoikeusrikkomus kirjoittaa kokkaamani reseptit tänne blogiin? Jätän sen nyt tällä kertaa tekemättä, mutta jos se on luvallista voin jatkossa liittää myös reseptit tänne.

"Kiireinen ihminen ei huomaa makupaloja" itäafrikkalainen sananparis (HS 13.10.2011)