sunnuntai 24. maaliskuuta 2013

Kuva ja Kamera

Parin kuukauden takaisen valokuvakurssin ja Photo a day-haasteen myötä on valokuvaus ylipäätään alkanut kiinnostaa enemmän ja enemmän. Niinpä suuntasin eräänä kauniina sunnuntaina auton nokan kohti Messukeskusta.

Ohjelmasta olin bongannut pari luentoa, joille aioin osallistua. Toinen oli Jarkko Antikaisen "Katukuvauksen salaiseedet" ja toinen Tiina Puputin "Linsseillä ja liikkumisella lisää ilmaisua". Näistä erityisesti Antikaisen luento oli erittäinkin inspiroiva! Hän käytti paljon esimerkkejä Matt Stuartin kuvista (kts. Stuart) sekä ratkaisevan hetken isältä Henri Cartier-Bressonilta, jonka valokuvanäyttely olisi Tukholman Fotografiskassa 26.5. asti. Hesarin juttu aiheesta: Cartier-Bresson. Hän näytti esimerkkejä parillisuudesta, värieistä ja teemoista, mikä kylläkin sai tällaisen aloittelevan amatöörin tuskastumaan. Mutta Antikaisen ohje oli, että "ulkoiluta kameraasi mahdollisimman paljon",  jolloin todennäköisyys törmätä kuvauksellisiin tilanteisiin on suurempi.

Aikani kerreltyäni eksyin kameratorille ja sieltä hankin kameraani 10-100 millin linssin. Vakkarina J1:ssä on 10-30 linssi. Lisäksi ostin kotiopiskelua varten Michael Freemanin kirjan "Valokuvaamisen taito". Odotan erittäin innolla Hollannin reissua ja tulevaa kesää, jolloin todellakin aioin ulkoiluttaa kameraa mahdollisimman paljon! Tavoitteena on ottaa niitä kuvia, joita muut eivät ota ja toivoa, että sattuma tarjoaisi valokuvauksellisia tilanteita, jotka onnistun juuri sillä hetkellä tallentamaan :)

Kun kotiuduin lähdimme heti Jannen kanssa läheiselle järvelle testaamaan uutta objektiivia. Keli oli aurinkoinen mutta kylmä. Näpit meinasi jäätyä aina, kun alkoi säätää kameraa, mutta jokusen kuvan sain kuitenkin otettua.




Seuraava valokuvaukseen liittyvä tapahtuma on 6.4. Nikonin järejstämä ruokavalokuvauksen teemapäivä, jossa tulemme tekemään sekä ruuan että kuvaamaan sen. Odotan myös tätä innolla :)


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti