Ympäristöblogipäivä 15.10.07

Tämän päivän teemaan liittyen muutama sana Nobelin rauhanpalkinnosta. On todella upeaa ja pohjoismaalaisille tyypillistä, että asioita ennakoidaan. Olen täysin samaa mieltä Nobel-komitean kanssa siitä, että ennakoimalla ilmastonmuutoksen tulevia, mahdollisesti kriiseihin ja sotiin johtavia vaikutuksia pitää jo nyt estää niiden synty ja sen vuoksi palkinto meni aivan oikeaan osoitteeseen. Toisaalta ei olisi hullumpaa, että kyseistä palkintoa uudistettaisiin ja palkintokategorioita lisättäisiin, jotta saadaan rauha ja muu humanitäärinen työ eroteltua.

Koulussamme eletään globaalin vastuun vuotta ja tämä näkyy pieninä tekoina ympäristön hyväksi. Olemme myös mukana eurooppalaisessa projektissa, jossa teemana on kestävä kehitys. Taannoin olimme rehtorimme kanssa kokouksessa, jossa teimme suunnitelmia tulevan vuoden varalle ja edelleenkin on tunne, että me täällä Suomessa olemme paljon edellä partnereitamme (joista ei siis kukaan ole Saksasta, missä taas ympäristöasiat ovat mallillaan). Mutta emme mekään voi jäädä makoilemaan laakereillemme - Helsingin Sanomien uutisen mukaan ikijäät sulavat jo meidän elinaikanamme, eli vuonna 2020 aikaisemmin ennustetun 2080 sijaan. Projektin puitteissa teemme kaikilla yhdeksäsluokkalaisilla kyselyn, jonka tuloksista sitten selviää, miten he itse kokevat omat vaikutusmahdollisuutensa ympäristöasioissa. Kun saamme tulokset, voin kertoa, miltä tulevaisuuden toivojemme asenteet vaikuttavat.

Kävimme katsomassa Nobel-palkitun Al Goren dokumentti Epämiellyttävä totuus kaikkien yhdeksäsluokkalaisten kanssa elokuvateatterissa ja vaikkakin nyt on kovasti niistä yhdeksästä asiavirheestä kohuttu, niin sanoisin, että filmi kuitenkin kannattaa oppilaille näyttää (elokuvien näytöstä kouluissa pääsisi todella pitkään keskusteluun, joten en mene siihen nyt...). On otettava huomioon, että vaikka monet teinit varmasti näkivät Al Goren Live Earth konsertin ja sitä kautta saivat tietoiskuja ympäristön tilasta, niin monet nuoret voivat nukkua ruususen unta ja olla autuaan tietämättömiä siitä, mitä ympärillä tapahtuu. Kouluilla on kuitenkin yleissivistävä tehtävä ja tämänkaltaisten, huomiota saaneiden dokumenttien avulla voi päästä vaikuttamaan heidän käyttäytymiseensä. Eli pääsisimme ehkä paremmin tilanteeseen, jossa rehtorimme sanoja lainatakseni "toimitaan paikallisesti, vaikutetaan maailmanlaajuisesti".

Ympäristöasioista kiinnostuneille blogivinkki: www.hs.fi/politiikka

Pidetään huolta ympäristöstä ja toisistamme!

Tästä se lähtee!

Tänään päähäni pälkähti, että vaikka aina olen inhonnut kirjoittamista aion aloittaa oman blogin. Kirjoituskammo johtunee siitä, että olen viettänyt seitsemän vuotta elämästäni Ruotsissa ja en oikein koskaan oppinut kirjoittamaan suomen kieltä kunnolla. Joten sikäli mikäli tänne eksyy joku suomen kielen ekspertti, niin pyydän jo ennakkoon anteeksi kirjoitusvirheitä ja sekavia sisältöjä.

Blogi-päähänpisto oli suoraa seurausta siitä, että vietimme tänään työporukalla suunnittelupäivän, jonka aiheena oli unelmien koulu. Samaisessa keskustelussa totesimme, että opettajina olemme joskus todella kaukana nuorison arkielämästä ja esimerkiksi siitä, mitä he tietokoneilla tekevät. Itse olen omasta vapaasta tahdosta lapseton, joten omakohtaista kokemusta omien nuorten nettikäyttäytymisestä vapaa-ajalla ei liioin löydy, joten toivon, että mm. tätäkin kautta oppisin uutta Internetin ihmeellisestä maailmasta. Päästäkseni tunnelmaan kuuntelen tietokoneen kaiuttimista nrj:n nettiradiota ja päätin juuri gmail-keskustelun pohjoisessa asuvan sukulaisen kanssa - nuoretkin kun tuntuvat tekevän montaa asiaa yhtä aikaa, vaikka se yksinoikeus oli ennen varattu ainoastaan naisille. Sähköpostissani odottaa kutsu liittyä Facebookin käyttäjäksi, mutta siihen en ole vielä tänään ehtinyt tarttua, mutta koska kukaan varhaisessa aikuisuudessa oleva ei kuulemma enää käytä sähköpostia yhteydenpitoon pitää tällaisen kohta nelikymppisen yrittää roikkua nuoruuden säikeissä toimimalla samoin. Ircin jätän kyllä rauhaan, mutta mesettäminen ja skypettäminen sentäs onnistuvat. Se, mikä tässä kaikessa on surullista on se, että juuri kun on omaksunut yhden median, niin johan on jo uusi ilmiö massojen käytössä. Ei siis todellakaan voi jäädä laakereille lepäilemään ja jos jotakin yllä mainituista välineistä aikoo käyttää opetuksessa on vain hyväksyttävä se tosiasia, että itse olet aloittelija ja oppilaat asiantuntijoita. Tässä vaiheessa sitten erotellaan epävarmuuden sietäjät turvallisuuden tavotteilijoista. Epävarmuutta sietävä opettaja lähtee epäonnistumisenkin uhalla käyttämään itselleen outoja välineita tuodakseen opetukseen vaihtelua ja nuorille luontaisen työkalun oppimisen tueksi. Turvallisuuden tavoittelija pysyy siinä, minkä parhaiten itse taitaa ja se hänelle sallittakoon. Näin oppijat saavat joka tapauksessa monipuolista opetusta. Koska pidän oppimisesta olen elinikäisenä oppijana yleensä mukana kokeilemassa kaikenlaisia teknisiä vempaimia, kuten esim. eBeamia. Alkuhankaluuksien jälkeen on pääsääntöisesti käynyt niin, että työkalu on yllättänyt positiivisesti ja myös oppilailta on tullut kannustavaa palautetta. Siksi heittäydyn nyt tänne blogien ihmeelliseen maailmaan, vaikka se ei todellakaan ole omaa comfort zonea (mikä ihme se on suomeksi?).

Kerrottakoon vielä näin blogin neitsytmatkallani että valitsin otsikon blogilleni sen perusteella, että en todellakaan halua pohdiskella ainoastaan opetukseen liittyviä asioita vaan elämää yleensä. Olen positiivisen ajattelun kannattaja ja unelmoin nykyään mielelläni (ennen en osannut, mutta nyt olen opetellut viimeisen vuoden aikana) ja sitä kautta on avautunut paljon mielenkiintoisia keskusteluja ja ajatuksia.

No, tästä se siis lähtee!

-Marjo-