torstai 28. huhtikuuta 2011

Kevätesikoiden aikaa

Pari edellistä päivää on kulunut lähinnä lehtiä haravoidessa ja pussittaessa matkalle Metsätuomelan jäteasemalle. Meillä on useita todella vanhoja ja sitä myötä isoja koivuja tontilla, joten sotku on sen mukaista. Ja vaikka syksyllä kuinka haravoisi jää puihin aina sen verran lehtiä, että niitä ei sitten ehdi haravoida pois ennenkuin lumet tulevat. Mutta nyt siis piha haravoitu ja puutarha näyttää jo niin paljon paremmalta, kun ruohokin jo vihertää.

Kukkapenkkejäkin olen nyt päässyt huoltamaan. Sain naapurin Katilta ensiluokkaista biokompostimultaa, jonka levitin kukkapenkkeihin. Jostain syystä en ole säännöllisestä möyhennöksestä ja kastelusta huolimatta saanut omaa kompostiamme toimimaan ja vakavasti harkitsen sen vaihtamista parempaan.

Kun lanko ja käly kävivät kyläilemässä piti hyödyntää miesvoimaa ja saimme sellaisen kivan kokoisen kivenjärkäleen siirrettyä uuteen osoitteeseen pation edessä olevaan Tuivio-penkkiin. Kyseinen penkki jäi tänäkin talvena valtaisan lumikasan alle, jonka seurauksena pikkuruiset pihalamput menivät rikki. Tällekin asialle täytyy tehdä jotain...


Tässä Tuivio-penkki vielä ilman kolmatta kiveä. Puutarhansuunnittelukurssilla neuvottiin, että ei saa laittaa havukasveja sellaiseen paikkaan, mihin lumet tippuvat katolta, mutta ehdin istuttaa kyseiset Tuiviot ennen kurssia ja hyvin ovat selvinneet paikasta huolimatta.

Kun haravointiin on mennyt sen verran aikaa on jäänyt vielä nämä maalämpöpumppuporan telajäjet paikkaamatta...

Muutkin kuin kevätesikot alkavat kukkia. Vapuksi on kylläkin luvattu kylmää säätä, joten toivoa sopii, ettei tule takapakkia.

Pihagrillin suoristamisoperaatio. tämä grilli on ollut lähestulkoon ihan vain kesäiltojen tunnelmanluoja muttä tänä keväänä se on lämmennyt jo kahdesti.

Nyt ollaan sitten siinä vaiheessa puutarhaintoilua, että tuntuisi siltä, että olisi kasvihuoneelle käyttöä. Tässä nyt sekalaisessa vaiheessa olevia taimia totuttelemassa ulkoilmaan. Nostan ne aina illalla sisälle lämpimään ja sitten aamulla taas ulos. Lajitelmassa on tulossa työkavereiltani saamia alkuja, eli Calendulia, ruusupapuja ja isoköynnöskrasseja.



Tässäpä kaikki tällä kertaa.

"Kukka ja lintu ovat ilon opettajia." - Sören Kierkegaard

1 kommentti:

  1. Mäkin seurailen tätä blogia, mutta vähälahjaisempana puutarhurina en oikein osaa kommentoida mitään. Ehkäpä opin jotain, jos oikein kovasti keskityn. =)
    t. Tarja P

    VastaaPoista