maanantai 4. helmikuuta 2013

Voimajuomaa ja nokipastaa

No nythän tämä uudenvuoden harrastus menee jo ihan överiksi, kun pukkaa jo kahta blogitekstiä samalle viikolle! No mutta tämä on vain tällainen lyhyt...

Sunnuntaina oli luvassa tuplatreenit Method Putkisto-salilla. Ennen ensimmäisiä treenejä tekaisin voimajuomaksi Kookos-Pähkinäjuoman, joka löytyy samasta keittokirjasta, jota käytin lauantain illallisessa (kts. Osu ja uppos). Kyseessä on siis Jyrki Sukulan keittokirja Hyvä fiilis. Olen tähän asti aina käyttänyt maustamatantoa jugurttia smoothiepohjana, mutta nyt tuli uutuutena kookosmaito ja hyvää oli!



Sunnuntain ruoka olikin sitten Jannen toivomus, eli pasta carbonara. Tein senkin Jyrki Sukulan ohjeiden mukaan. Nyt ei kuitenkaan ollut kyseessä Hyvä fiilis kirja vaan tällainen viuhka, joka sisältää Via-reseptejä.


Sieltä sitten poimin jo useampi vuosi sitten hyväksi havaitsemani respetin ja pyöräytin carbonaran. Tänään vain tein sen sillä erotuksella, että spagetin sijaan käytin Caserecce-pastaa. Tämä ei nyt ihan ollut vähähiilihydraattinen annos, joten piiiiitkä miinus siitä itselleni (viittaan jälleen Osu ja uppos-tekstiin). Mutta näin kahden hengen taloudessa joutuu tasapainottelemaan rouvan kotkotusten ja Jannen jatkuvan nälän välillä...


Kyllä näillä eväillä jaksaa taas lähteä MP Huippuliikkuja-tunnille liikuttelemaan luita :D.

Jälkihuomautus maanantaina: Mutta vaikka taas oli ruuassa sipulia en sitten kuitenkaan välttynyt flunssalta, vaan nokka vuotaa ja pärskityttää, joten tukkonen viikko tulossa :(

Tässä vielä molemmat reseptit:



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti