sunnuntai 10. helmikuuta 2013

Herkkuja hyvässä seurassa

Kuinka monella on kotona vuosien varrella kertyneitä reseptejä, joita olet repinyt erinäisitä aikakausilehdistä? Minullakin niitä on jokunen vuosien varrella kertynyt - kotoa saadun mallin mukaisesti. Eräänä hiihtolomana pari vuotta sitten sain jopa mapitettua niitä ruoka- ja leivontaresepteihin, mutta sen jälkeen on jo taas kertynyt vino pino mapitusta odottamaan. Hiihtoloma lähesty, joten josko sitä saisi aikaiseksi...?

Kootut teokset...
Lauantaina 9.2. järjestin vakioesittelijä Hennan johdolla yhdistetyt PartyLite-kutsut ja illanvieton. Edellisviikon reseptiä etsiessä bongasin kaksi illanistujaisiin sopivaa reseptiä kokoelmistani. Perinteisten makeiden leivonnaisten sijaan päätin lähteä näihin kutsuihin enemmän suolaisella linjalla. En kuitenkaan halunnut tuottaa pettymystä leivonnaisiin tottuneille vierailleni, joten yhden makean piirakan kaivoin irtolehtipinosta.


Suolaiseksi piirakaksi valikoitui Quiche Lorraine ja koska vieraita oli tulossa mukava määrä, päätin tehdä kaksi piirakkaa eri täytteellä. Toiseen tein reseptin mukaisen savukinkkutäytteen ja toiseen paistoin pekonia ja kuullotin sipulia. Pekoniversio sai maistelijoilta enemmän tykkäyksiä, joten sitä voin suositella lämpimästi. En tiedä, että johtuiko uunista vai ylitinkö mahdollisesti paistoajan, koska vähän jäi pohja kuivaksi, vaikka muuten olikin hyvää, vaikka itse sanon.

 

Tämän lisäksi päätin kokeilla pieniä katkarapuleipiä, jotka vaikuttivat helpoilta ja nopeilta tehdä. Niin ne olivatkin, mutta täytteen makua pitää kyllä jatkojalostaa, jos tulee joskus tehtyä toiste. Jäivät vähän pliisun makuisiksi. Olisi varmasti pitänyt laittaa lisää inkivääriä tai jotain...




Lisukkeeksi tein ihan perinteisen vihreä salaatin, Salade de Mesclunin. Tämän reseptin nappasin -ylläri pylläri - Ranskalainen keittokirja valikoimista. Siitähän alkaa tulla ihan mun lempikeittokirja! No - tässä reseptissä ei sinänsä ollut mitään ihmeellisempää, kun kastikkeen tekeminen. Mutta enemmän sitä olisi saanut olla näille kutsuille :) Käytin pari ruukkua Lollo Rossoa, yhden friseén, villirucolaa, basilikiaa ja korianteria.


Kastikkeen resepti alla:





Lopuksi sitten vielä se makea piirakka. Tämän ihanan reseptin olen saanut opiskelukaverini kokki-vaimolta Tampereella asuessani. Kyseinen piirakka vie kielen mennessään ja vaikka en itse ole suuri Aura-juuston ystävä pystyn sitä kuitenkin tässä muodossa syömään ihan hyvin. Tosin en laittanut ihan koko määrää... Resepti näyttää tältä:

Aura-ananaspiirakka

100 g voita
3/4 dl sokeria
1 muna
2,5 dl vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta
1/2 rkl kardemummaa

Täyte:
2 prk anananasta
100 g Aura-juustoa
2 dl kermaa
3 munaa
1 dl sokeria
2 tl vanilliinisokeria
1 tl kardemummaa

Vatkaa voi ja sokeri.
Vatkaa joukkoon muna ja kuivat aineet.
Levitä vuokaan, joka on halkaisjaltaan 28 cm.
Valuta ananaspalat hyvin
Levitä ne ja raastettu Aura-juusto piiraspohjalle.
Sekoita kerman joukkoon muut aineet.
Paista 200 asteessa n. 25 min.
Tarjoile vaniljakastikkeen kanssa. 


Tässä on tupla-annos

Mikäs sen ihanampaa, kun herkkujen nauttiminen hyvässä seurassa. Kiitos kaikille mukana olleille - oli oikein mukava ilta! 



Seuraavat kutsut ovatkin sitten maaliskuussa. Silloin kokkaillaan Tupperware meiningeissä, joten mikäli 16.3. klo 15.00 on vapaana, niin ilmoittauduhan mukaan. Sitten varmaan vedän tarjoilut perinteisellä leivonnaislinjalla... 


Ainiin - ja illan aikana minusta tuli toistamiseen täti! Veljen perheeseen syntyi toinen tyttö, joten lämpimät onnittelut vielä näin bloginkin välityksellä! 





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti